Olen 23-vuotias, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa ensihoidon linjaa opiskeleva nainen,sisko ja avovaimo.
Opintoja mulla on takana reilu puolitoista vuotta, ja taustalta löytyy vuoden lukio kokeilu, merkonomin paperit, välivuoden huumaa, sekä tuskanhikiset 2 vuotta logistiikkainsinöörin opintoja. Vähän on haettu omaa tietä, ja välillä tuntu et se oma kinttupolku on kasvanu jäkälää jo niin kauan et ei sitä voi edes löytää. Mutta varoituksen sana, nyt aijon kertoa sen kaikista kliseisimmän, latteimman ja kuluneimman sanonnan mitä maa päällään kantaa. "Asioilla on tapana järjestyä, pitää vaan löytää se oma juttu". Ja niinhän siinä piru vie kävi.
Tähän mennessä opintoja oon päässyt suorittamaan jo kolme harjoittelujaksoa. Ensimmäinen niistä oli perushoidoharjoittelu, jonka suoritin hoivakodissa. Mulla oppiminen lähti liikkeelle ihan ihmisten kohtaamisesta. Ohjaajana mulla oli tosi mukava sairaanhoitaja, joka auttoi mua pääsemään ideaan nopeasti kiinni. Harjoittelu sisälsi nimensä mukaan perushoitoa, lähinnä muistisairaiden vanhusten kanssa. Jo ensimmäisen harjoittelun aikana mulla tuli alaa kohtaan fiilis, että nyt nappas.
Toinen harjoittelu oli mulla yhdistetty sisätauti-kirurginen jakso. Molemmat suoritin Karhulan sairaalan vuodeosastoilla. Sairaala maailma oli mulle jotain aivan uutta. En ikinä unohda, kun eräs potilas pyysi mua sytyttämään vuoteen takana olevan valon päälle. Siinä pisti Hanna diskon huoneessa pystyyn kun ränkläsi seinässä olevia valokatkaisijoita, vaan ei se millään syttynyt. Ei muuta kuin apua pyytämään, ja silloin mua ohjattiin vuoteen takaseinälle josta paneelin takana roikkui naru. Kyllä, sitä narua vetämällä saapui valkeus.
Sen lisäksi, että opin laittamaan valot päälle, tuosta harjoittelusta sain ehdottomasti eniten irti. Käytännössä tekeminen on mulle ehdottomasti tehokkaampi oppimisen muoto. Harjoittelujen lisäksi opinnot sisältävät sitä paljon, mikä onkin ihan mahtava juttu.
Tänä kesänä pääsin myös kartuttamaan ensimmäisen kerran varsinaista työkokemusta hoitoalalla. Tein kesälomasijaisuuksia tuetun asumisen yksikössä. Kuukaudet meni ihan siivillä. Taas lisää uusia mahtavia ihmisiä ja kokemuksia. Huippua!
Nyt edessä olis kolmas harjoittelujakso, ja sen suoritankin sitten Namibiassa, ainakin osittain Windhoekin toisessa keskussairaalassa Katutura Hospitalissa. Tarkempi sisältö harjoittelulle suunnitellaan sitten paikan päällä. Lähtö on elokuun 17.päivä ja muutaman välilaskun saattelemana perillä ollaan 18.päivä. Harjoittelu kestää tosiaan kolme kuukautta, ja sen ajan asun namibialaisen perheen pitämässä "majatalossa". Perheen luona asuu usein vaihtareita eri maista, ja innolla odotan sitä kulttuurisoppaa joka siellä odottaa. Tuki ja turva löytyy onneksi läheltä, koska mun kanssa seikkailuun lähteen myös Annina samalta luokalta.
Blogiin mä päivittelen kuulumisia ja käänteitä reissunpäältä, joten jos myyntipuhe puri, saa vapaasti seurailla menoa!
Lähteet:
Klippi: The Hobbit: Unexpected Journey (2012)
