Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2017.

Wealth and poverty in the same package

Kuva
Viikonlopun rientojen uuvuttamana minäkin maltan istahtaa koneen ääreen kirjoittelemaan. Siitä onkin kulunut muutama viikko kun viimeksi päivittelin kuulumisia ja jotkut innoikkaimmat lukijat (kiitti äiti ja isi) ovatkin jo kyselleet, että missäs se seuraava teksti oikein viipyy. Täällä päässä hommat skulaa paremmin kuin hyvin! Viime kirjoituksessa kerroin vähän kokemuksia leikkurin puolelta, ja siellä työskenneltiinkin vielä muutama päivä päivityksen jälkeen. Pääsin niiden aikana avustamaan leikkaavaa lääkäriä sormen amputaatiossa sekä toisessa pienessä operaatiossa. Koko aika leikkurissa oli todella mielenkiintoista ja pääsimme tutustumaan moniin upeisiin ihmisiin. Leikkurijakson jälkeen me lähdettiin minilomalle. Sitä varten tehtiin sairaalalla pidempiä päiviä, että saadaan tunnit täyteen lomailua varten. Meidän aivan ihana isäntä auttoi todella paljon matkan suunnittelussa, ja lähti myös meidän kuskiksi koko reissulle. Hänen lisäkseen matkaan lähti kuusi tyttöä. Min